seksi homoseksuaaliseen caht kinky novellit

Viimein hän sanoi , että jos ei minulla ole mitään sitä vastaan ja vaimonikin haluaa niin ok. Jäin rannalle heidän tekevän lähtöään ja sanoin ettei ole mitään kiirettä sillä iltapäivä oli vasta aluillaan. Heitä ei kuulunut takaisin illan alkaessa olemaan jo aika pitkällä ja lähdinkin hotellillemme. Siellä vaimoni olikin yksinään.

Oli käynyt suihkussa ja laittelemassa itseään ulosmenoa varten. Kysyin kuulumisia jolloin hän ei suostunut kertomaan tapahtumista mitään ja oli nyt lähdössä ulos. Tiedustelin menon syytä jolloin hän kierrellen kertoi käyvänsä ostoksilla, kun oli muka unohtanut jonkun asian joka nyt täytyi hoitaa.

Kohta hän lähtikin ja asian syytä en saanut selville. Aioin ensin lähteä perään, mutt tajusin sen typeräksi joten jäin huoneeseen suihkuun ja laittelemaan suuhun pantavaa. Heräsin aamutunneilla kuullessani liikettä huoneessamme. Valojen syttyessä näinkin vaimoni ja kysyin missä niin kauan oli ostoksilla oltu jolloin hän vain murahti ,riisuitui ja rupesi nukkumaan. Aamulla yritin vielä tiedustella edellisen iltapäivän tapahtumista ja sen illallisen ostosreissun syytä.

Näihin en saanut vastausta ja en vieläkään tiedä mitä oikein oli tapahtunut ,saati oliko hän ollut tyytyväinen sen miehen kanssa saamastaan kohtauksesta. Nyt en tiedä oliko ko-teko kohdaltani viisasta vai eikö sillä olisihan ollut mukava tietää saiko vaimoni nautinnon vai vielä enemmänkin. Kotona elämä on jatkunut entiseen tapaan,muutaman kerran on yritetty rakastellakin joskin ei entiseen malliin onnistuttu.

En ole huomannut onko vaimollani nykyisin enemmän menoja vai jäikö asia siellä tapahtuneeksi sillä ko mieshän oli Oulussa asuva. Jos se mies raiskasi? Jos se ei käyttänyt kondomia ja naisesi häpeissään meni hakemaan apteekista katumuspillerin. Ei uskalla sanoa sinulle mitään kun kerran suostui. Ihmisille ei tunnu riittävän mikään. Ihmetellen olen lukenut, kuinka pornofilmejäkin suositellaan piristämään parisuhdetta.

Ei kyllä kovin kauaskantoisesti ole tätäkään asiaa kelattu. Luin alusta loppuun asti ja ei prkl ku oot hyvä kirjoittaa näitä O. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Uskotteko te raukat kaverin satuihin? Tuohan oli täyttä mielikuvituksen tuotetta, ei mitään epäilystäkään! Mukavaa luettavaa ja antoi ideoita. Veli tulee kylään ja vaimo odottaa kovasti vaikka ei tunnustakaan. Vanhalla pojalla lasti lähtee herkästi ja oikeaan osoitteeseen.

Ja naita itteäs vaikkapa punapersepaviaani laumalle. Kyllä sieltä näitä avoimia kokeilunhaluisia HIV-positiivisia löytyy. Olen itse fiilistellyt tata jo jonkin aikaa. Jos keksit etta mista tallaisia ihmisia loytaa niin ilmoita ihmeessa mullekkin. Myos parinvaihto kiinnostaa itseani mutta partnerini ei ole liioin innostunut tasta asista. Jos haluat ottaa yhteytta laita viestia mulle sahkopostiin gb3l suomi Vähän myöhään huomasi ilmoituksexi.

Kovasti kiinostaa tuo juttu, jos tavoitat tämän viestin soita Oulu. Eipä ole chatista löytynyt, vaan ihan livessä ovat tulleet vastaan. Kerran naapuri ja toisella kertaa työkaveri Ja kivaa on aina ollut! Täällä eräs mukava ja asiallinen, pitkä, hauskannäk. HEI olis ihan mielenkiintoista parin vaihto tai ryhmäseksi myös toinen nainen vaimon lisäsi. Onhan kiva tunnistaa tarina, jotakuinkin noin se meni ja voin vakuuttaa että kaikilla oli kivaa. Muutamia pariskuntia autelleena voin todeta että huolellisesti on valittava sopivat ja asialliset parit, muuten edessä on noloja tilanteita.

Aina perusedellytys on terveys ja luottamus kaikkiin osapuoliin. Tämä aikuisten viihde ei ole venäläistä rulettia omalla tai muiden terveydellä. En näe ryhmissä mitään pahaa, enemmän hyvää ja piristävää. Kunhan parit ovat sinut itsensä kanssa ja haluavat vilpittömästi kokea jotakin uutta ja kiihottavaa.

Kirjoitelkaa jos asiallisia kommentteja "apukampi miumau suomi Mä ainakin olin jo ton ekan osan jälkeen kiihottunu!!!! Toivoisin että, kertoisit siis Mr. Pen että, mitä tapahtui kun sait valita naisen vaimosi lisäksi, samanlainen tarina!!! Olisi kiva saada jatkoa tarinaan miten se onnistui tuntemattoman naisen kera.. Nainen tekee mitävaan jos kehut sen tissejä ja tussua.

Siitä on kyllä kokemusta. Minuun ei tommosset kehut tehoa kun tietää mitä sulla on mieles. Taidat olla parikymppinen äidinkulta MIstä sais hyvää vittua. Tiiättekö sellaset ku panohanskat? Minä en pysty laúkeamaan ilman niitä, onko tämä paha: Oih, kuin suoraan mun fantasioistani..

Toistaiseksi kokeiltu 2n m ja 2n 2m. Vielä kun sais kahta miestä yhtä aikaa ilman sitä toista naista jakamassa huomiota.. Elämän tarkotus ei ole saada mahdollisimman paljon seksinautintoa! Tämähän on kaikka riippuvuutta, sairasta riippuvuutta! Ei epäterveellistä - itse asiassa pidentää ikää. EI vaadi rahan hassausta sen kummempaan kuin ehkäisyyn. Ei vaadi tuhansien eurojen urheiluvarusteita. Ei välttämättä vaadi vuosien harjoittelua.

EI paineita kun ei mistään MM-kullasta kilpailla. Kirjoittaja on poistanut tästä viestin. Olisin voinu tulla mukaan Ongelma on vaan se, että halukkaita naisia ei tahdo löytyä kolmanneksi pyöräksi, puput pöksyssä liian usein Oletteko harrastamassa kimppakivaa joskus? Olen hyvin innoissani päästä mukaan olen siis nainen Seksi on ihanaa ja hyvin kiihottavaa! Olen harrastanut ennenkin kimppakivaa ja se on sitä kunnon seksiä se! Vastaa tähän viestiin ja katotaan jo sopisi teille tai meille harrastamaan kunnolla kimppakivaa Helsingissä nuorekas, siisti ja kiimainen pari 40 v, etsi bi-nainen kokeilemaan uutta.

Siis tule nauttimaan kanssamme kaikesta kivasta ; Ota yhteyhtä! Muutamia pariskuntia autelleena voin todeta että olet vähän KEI! Koettu on 1n 2m ja 2n 1m sekä 2n 2m, parasta on nainen kolmantena pyöränä. Nainen tietää miten tehdä toiselle naiselle hyvää.. Olisi mukava itsekkin päästä kokeilemaan kimppaa ;. Joo no kyllä ainakin meidän jokelle tuli perseeseen isoja vesikelloja tossa viikko sitten kun poikien kanssa heittivät homo-junan keilahallissa Voisin kyllä vaimoani murjasta perseeseen niin kovaa että tunto lähtisi ja tussunesteet lentäisi toiselta puolelta köröniemeen ja osuisi tortillaan -.

Haluaisitko ihan perus anaalipanon minullekkin jyskyttää? Juho Ja MIRVA tapolan mirva joo vittu että kiinnostaa nään ne jo edessäni vittu mitä urpoja runkatkaa ittene hengiltä. Seksiin kuuluu rakkaus,mutta eihän rakkautta näillä vuotiailla ole muuten kuin kaljapullon kanss.

En olisi mennyt 13 vuotta sitten naimisiin,jos olisin halunnut kuksia jokaisen miehen kanssa. Onko teillä tässä jokin ristiriita vai mitenkä. Onko nykyään syntiä olla uskollinen?

Minä olen,että voin elää itseni kanssa ja olla mieheni arvoinen. Viinapäissään sitä sekoillaan olan takaa ja edestä ja sitten kaikille näsäviisaille tiedoksi,että saan aina orgasmin rakastellessa ja olen kaunis nainen joka kelpaisi muillekkin,mutta ähäkutti! Olemme puhuneet mieheni kanssa,että miehet eivät kunnioita nykyään ns.

Maineella ei ole väliä. Nainen joka on rakastunut 2 kuukauden välein koko elämänsä ajan on jo sairas,ei muuta. Tiukka sarja lyhyitä kysymyksiä: Onko väärin yrittää toteuttaa mielihalujaan ja vaikkapa koittaa katsoa, haluaako sitä oikeasti? Voiko autolla ajamisesta sanoa mitään jos ei ole noussut minkään polkupyörää kummemman selkään? Onko väärin tehdä parisuhteessa sopimuksia, jotka koskevat molempien ns.

Pitää vain miettiä kuoleeko tai kärsiikö joku muuten vaan tällaisesta - siis oikeasti? Nainen, joka on rakastunut 2 kuukauden välein koko elämänsä, ei yksinkertaisesti ole rakastunut 2 kuukauden ajan koko elämänsä. Se on sitä kk kestävää "alkusäpinää", jota löytyy lähes kaikista parisuhteista. Sorry vaan, mutta miksi sä oot lukenu tätä juttua, jos se ei kiihota sua.

Äkkiseltään luulis, että täälaisille nsivuille ei tuu, jos ei halua lukea kiihottavia juttuja. Tää oli tosi hyvää tekstiä. Ja omasta puolestani voin sanoa, että myös kiihottavaaa. Siis jutun ydin oli, että turha tulla näille sivuilla ja leikkiä "siveellistä".

Jokin salainen haave sulla on, mutta et vaan halua paljastaa sitä Nyt minäkin saan miestä ,kiitos ryhmäseksikokemuksieni! Kukaan normaali ihminen ei tee tollasta oikeasti. Jutut on kirjotettu just sillä tarkotuksella, että noi touhut alkas muka näyttämään normaaleilta. Juttujen tarkotus on siis muokata asennetta myönteisemmäksi sairaalle seksuaalisuudelle.

Samaa tekee netin lukematttomat lapsipornosivut. Jos uskotte noita juttuja, olette jo tulleet uhreiksi ja manipuloiduiksi. Noista fantasioista kiihottuminen on kyllä ihan normaalia ja sallittua, mutta toteuttaminen ei edistä mitään hyvää elämässä, päinvastoin. Seuraavaksi sanot että homoseksuaalisuus ja heidän seksielämänsä on väärin.

Seuraavaksi sanot että irtosuhdeseksi on väärin. Seuraavaksi sanot että porno on väärin. Seuraavaksi sanot että ihmisen keho ei ole hänen omansa. Et ole vain ajatellut asiaa etkä tahdo ajatella ja yrität kiivaasti perustella sitä, ettet ole ajatellut asiaa. Suorastaan tulin märäksi jo ensimmäisestä osasta. Totta tai ei, mutta toteutettavissa. Itse ollessani suhteessa en missään nimessä jakaisi miestäni, mutta muutamaan otteeseen olen kokeillut kahta miestä.

Molemmilla kerroilla asia vaan meni niin tuttujen miesten kaa ja lähti kimppapuheista Miehet palvoo molemmat minua ja kädet vaeltavat pitkin vartaloani ja huulet seikkailevat vartalollani etsien määränpäätä Mutta suhde on kahden ihmisen kimppa,näin se vaan on.

Kun olette sillai porukalla, sovitteko samalla myös siitä, ett saako tulla naiset raskaaksi kokeilusta jos ovat tullakseen? Meinaan, ettei tule jälkipuheita jos niin onnellisesti sattuisi käymään?

Me myös piristettiin kuollutta seksielämää liittymällä parinvaihtajiin. Muuten saa jokainen tehdä ihan mitä lystää mun puolestani vaikka esim. HEI eläpä huutele mulla on 3 raiskaus tuomiota!! AI JAA miulla o 13 raiskaus tuomiota!!!!! Itse olen kokeillut seksiä kahden miehen kanssa niin, että toinen panee anaaliin ja toinen pilluun. Eihän se ole reilua, mitä täältä oon lukenu, että nainen haluaa kahta miestä samaan aikaan, mutta ei anna miehellensä kahta naista samaanaikaan.

Mä haluisin ottaa toisen naisen mukaan petiin vaimoni kanssa mut vaimo on niin konservatiivinen. Mitäs vaimosi siihen vastaisi jos sinä otteisit toisen naisen kanssa seksijuttuja niin toi´misko homma silloin. Ootte te ihmiset naurettavia! Jos teitä ei aihe kiinnosta, tai jos seksi on niin pyhää yhden naisen ja miehen välistä toimintaa, miksi ketussa edes ootte seksinovellipalstalla?

Luulitte, että kaikki on perus "mentiin sänkyyn illalla, pantiin kerran, nukuttiin"? Jos luette "vastenmielisen" tarinan loppuun asti, te huijaatte vain ja ainoastaan itteenne valittamalla sen "vastenmielisyydestä" jälkeenpäin. Kiihotus on myös riski jos ööh toi juho ois esim pitäny tavaransa siellä naisen pillussa ja arvatkaaps ku siin ois ollu sit abortti ja poliisikuulustelut!

DDD penskana kyllä kiihotti pelkkä ääntely tai videot ja sillo saatoin sormilla vähän mutta en sentää miehen kaa hyi vittu: Sopimukset kannattaa aina tehdä kirjallisesti, silloin olette sopimusoikeudellisesti tukevammalla maaperällä. Olemme vaimoni kanssa kokeilleet 2m 1n muutaman kerran 2n 2m kerran ja 2n 1m muutaman kerran,muutenkin olemme käyneet eri swingers-bileissä joissa on samanhenkisiä ihmisiä tupa täynnä ja kaikki on sallittua, ajatuksena on että tarjoaisin vaimolleni mielelläni kokemuksen 3m 1n, niin että aluksi pantaisiin vuorotellen pilluun, runkattaisiin ja nuoltais hänet semmoseen kiimaan, et vois ottaa rentona joka miehen kyrvän samaan aikaan sisäänsä josta tajunnan räjäyttävä orgasmi olis satavarma, vaimo on pillu märkänä ajatuksesta, onko kokemuksia kellään..?

Kokemusta on kun kolme miestä panee vaimoani ja minä katselen vierestä, on se vaan aika kiihoittavaa katsella. Saimme järjestettyä viikonlopuksi kuuden miehen porukan eräälle vuokramökille jossa miehet panee vaimoani kaksi yötä ja kaksi päivää. Vien vaimoni perjantaina sinne ja esittelen hänet miehille mutta en jää sinne vaan haen hänet sunnuntaina pois.

Olemme haaveilleet tällaisesta jo pidempää ja nyt se näyttää toteutuvan. Odotan malttamattoma sunnuntaita että pääsen pitämään vaimoani hyvänä ja kuulemaan millaisissa asennoissa miehet pani. Moikka, olen Maria, haluaisin parini kanssa kokeilla minä, hän ja toinen nainen, osaatko neuvoa mistä löytäisin nämä swingers-bileet tai jotain vastaava, olen aivan kokematon näissä asioissa!

Ei niin hullua ihmistä olekaan näinä kaheleitten häiriköitten aikana. On hauskaa ja kunnolla. Akka ulisee, olipa se kuka tahansa Täytyy kyllä sanoa että oman parisuhteeni kohdalla en suostuisi 2n m kimppaan jos en olisi itse myös seksuaalisessa mielessä kiinnostunut toisesta naisesta.

Kylläpä ihmiset saa helposti sekaisin pienellä tanssimisella," Sami vastasi kitaten samalla koko lasin tyhjäksi. Toihan nyt on ihan luonnollista Toivoin, että sain korjattua lipsahdukseni ajoissa.

Pimeässä Sami ei onneksi nähnyt mun punastumista, etenkään kun peilipallon värilliset heijastumat olivat ainoat valonlähteet sohvallamme. Sami vain hymyili ja myötäili vastaustani. Itse asiassa toi oli mun mielestä sikamukavaa, sanoo kuka mitä tahansa! Keskustelu hiljeni sitten siihen. Tuntui kyllä, että olisi pitänyt sanoa vielä jotain samanlaista, ettei Sami tuntisi kommenttinsa pelästyttäneen mua.

Kello läheni jo yökahta ja kumpikin oli niin hiessä, että päätettiin jättää Arkadian bassonjytke taakse ja lähteä kävelemään rautatieasemalle. No, mitä helvettiä me tehdään tunti? Me mietittiin sitten, että nopeammin päästäisiin kotiin, kun käveltäis. Matkaa olisi muutama kilometri, mutta se kuluisi nopeasti ajatellessa lämmintä omaa sänkyä. Oih, ja siellä vielä oma ihana poikaystävä Joka kolmas katulamppu oli sammutettu.

Tietty se muuttu sitte sellaseks normaaliks painiks mitä me usein painitaan koulunki käytävil. Mä olen Samia aika paljon pienempi, mutten ole silti yhtään heikompi. Me väännettiin toisiamme ja yritettiin saada toinen kaadettua. Sami vetäs kuitenkin multa yhtäkkiä jalat alta käsistä pitäen ja me rojahdettiin yhdessä lumiseen ja sepeliseen maahan.

Se oli saanut mut selälleen maahan ja se oli mun päällä pitämäs mua paikallaan. Mä rimpuilin enkä edes eka tajunnu mitä se oli sanonu mulle. Mä menin ihan punaseks ja olin aivan ymmälläni. Miten se nyt tollasta yhtäkkiä kysyy? Enhän mä voi kertoa sille!

Mut ehkäpä seki on Riuhtasin itseni nopeasti irti Samin otteesta ja kierähdin pois sen alta. En noussu kuitenkaan maasta vaan istuin pää polvien päällä tuijotellen pimeään metsikköön. Nostin pääni ylös, jotta kuulisin paremmin ja käännyin nopeesti katsomaan Samiin päin. Se oli vetäytyny sikiöasentoon maahan yhdeksi mustannäköiseksi mytyksi, joka nyki itkun tahdissa.

Samin silmät oli kyynelissä ja aivan punaset. Kyllä mä voin sulle kertoa. Mä olen homo, mut en tajua miten se suhun liit Mulle alkoi yhtäkkiä valkenemaan yksi jos toinenkin asia Samin ja mun välisellä taipaleella.

Ja helvetti se on painanu mua pitkään, kun en ole uskaltanut sulle siitä sanoa aikasemmin! Mä vedin sen lähemmäs ja otin sen pään syliini. Ei täs oo mitään itkemistä! Enhän mä sua aio lyödä! Enkä ainakaan mitään Samin suunnalta! Mä aina kuvittelin itseni jonkun muun sylissä itkemässä murheitani ja sitä mikä olen.

Mutta nyt mä sain olla tuki Samille, mun pitkäaikaiselle tosi hyvälle kaverille jolla onkin sitten sama tilanne kuin mulla. Nostin Samin maasta ja otin sen kädet pois naamaltaan. Se katsoi kengänkärkiinsä ja oli ihan hiljaa.

Mä nostin sen katseen muhun kädelläni leuasta avittaen. Samilla oli pieni sänki, kuten aika monella meidän ikäisellä. Olin oikeesti tosi onnellinen, että Sami oli myös homo, vaikkei meille nyt mitään koskaan kehittyiskään, mut just kuulemani tieto oli kuin joku olis laittanu sulakkeen takas paikoilleen. Ja en missään nimessä halunnu, että Sami tuntis olonsa huonoks äskeisen takia. Älä enää itke, jooko? Saminkin ilme kirkastu vähän ja hymy alkoi paistaan sen kasvoilta. Lopulta se naurahti ääneen ja me halattiin toisiamme tosi lujasti.

Tai siis Sami halasi tosi lujasti ja minä perässä. Puristin silmiäni lujemmin kiinni, kun haistoin Samin tuoksun kyynelten kastelemalla kauluksella. Me ei erottu toisistamme moneen minuuttiin, vaikka olikin niin kylmä ilma, ettei ulkona kukaan järkevä olisi ollut. Mutta meillä oli lämmin. Aamulla herätessäni oli vähintään yhtä omituinen olo kuin eilen yölläkin. Oikeastaan en tiennyt mitä ajatella. Ainoa asia mikä mun päähän mahtu oli Sami. Olin saattanut sen eilen kotiinsa ovelle saakka, kun se oli ollut niin surkeena.

Me asutaan käytännössä melkein naapureina,eli noin parin talon päässä toisistamme. Harvemmin me ollaan oltu edes yhtä päivää näkemättä, se on aika vaikeeta näin luokkakavereina ollessa. Eilinen oli ensin ollut ihan tavallinen bailupäivä, kunnes sitten yhtäkkiä kaikki oli muuttunu. Tai no, mikäs tässä nyt niin kovasti muuttu? Ollaan vieläkin hyviä kavereita ja- Ikkunaan lentänyt sora keskeytti mun ajatukset. Ääh, taas se on pummimassa rahaa.

Viitoin Ellulle, että tulis vaan ylös. Kohta se olikin mun huoneessa kovasti puuskuttaen. Sun edellinenkin velka on maksamatta! Se oli aina ollut aika paha kerjään kaikkee, eikä se ole niin paha kuin se, ettei se yleensä muista maksaa velkojaan takas. Mä meen pummiin sit Samilta". Ellu kääntyi kannoillaan ja katsoi minuun silmät siristäen. Älä mee siltä pummiin, mä lainaan sulle. Ellulla oli oudon epäilevä katse kun se poistui vähin äänin.

Mitäköhän ihmettä mä olin tehnyt? Miks mä huolehdin Samista niin paljon? Mitä ihmettä keksisi tälle päivälle? Ulkona on säkkipimeää, ainoastaan katuvalojen kelmeä valo värjää kinokset ja alas satavan lumen oranssiksi. Samista en ollut kuullut mitään sitten eilisen, joten ajattelin soittaa sille ja pyytää vaik käymään. Se koulun projekti kävi hyvästä tekosyystä Samin mutsillekin. Sami ei halunnut tulla puhelimeen kun soitin sen himaan, niin päätin käydä sen luona.

Sillä oli selvästi huono olo vielä eilisestä. Olis siis parasta puhua siitä, ettei se alkais kuvitteleen mitään tyhmää, kuten että mä olisin vihanen sille tai mitään.

Sehän nyt olis se vihoviimesin ajatus mikä sen päähän sais pälkähtää. Mä todella tykkään Samista, tykkään ehkä enemmänkin kuin vain kaverina eilisen johdosta. Sami asuu kaksikerroksisessa punatiilitalossa yhdessä vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa.

Se on aika uus talo verrattuna ympäröiviin asuntoihin, jotka on rakennettu luvun puolivälissä. Sami ei onneks enää joudu punkkaamaan systerinä kanssa, vaan on saanut heitettyä 7-vuotiaan kiusankappaleen Barbiet ulos huoneestaan.

Samin faija ei ole sen oikea faija, vaan faijapuoli. Se on kyllä tosi mukava tyyppi ja sen kanssa me Saminkin kanssa usein jutellaan kaikesta paskasta. Taloutta johtava mutsi on oikea esikuva. Aina esiliina päällä ja tarjoamassa uunituoretta pullaa "kun olen kuulemma liian luiseva". Mut otettiin taas vastaan korillisella pullaa ja pitkoa ja viineriä, mutta kieltäydyin kohteliaasti suunnistaessani yläkertaan pitkiä puuportaita ylös. Oli sellainen tunne, että Samilla ei ollut kaikki kunnossa. Sen huoneen tunnisti helposti Samin huoneeksi, koska ovessa oli iso naisen kuva.

Ja tuoksu oli toinen, mistä sen tunnisti. Vähän kukkainen, vähän raikas ja vähän teinimäisen hien sekoitus. Lopulta tosi ihana tuoksu, kuulostakoot sitten miten kummalliselta tahansa.

Verhot oli kiinni, joten avasin ne. Samaan aikaan verhoja sivuun vetäessäni kuulin jonkin kahisevan sängyllä. Peitto liikkui aaltomaisesti edestakas kunnes pieni pörröinen pää putkahti esiin täkin alta. Se oli ihan unen ja itkun sekaisessa pöpperössä. Mä en vaan voi uskoa. En niinkun kummastakaan," se sopersi uneliaana. Sami pelästy mun kommenttia ja ampaisi sängystä lyömään oven nopeasti kiinni, ettei kukaan vaan kuulisi. Se käänty ympäri nojaten oveen ja huokaisi syvään. Sitten vasta se huomas, ettei sillä ollu vaatteita päällä.

Mä tuijotin sitä suu auki, mut nopeesti käänsin katseeni pois ja punastuin. Sami tajus tilanteen ja peitti nolosti kädellään haaransa. Oltiin me ennenkin toisemme nähty ilkosillaan ja vielä painittukin uima-asuissa, mutta nyt tilanne oli hieman erilainen. Se oli tosi hyvännäkönen, kaikinpuolin. Vaikea oli kuvitella, että kyseessä oli sama kundi, joka ei harrasta juuri mitään urheilua. Seuraavaksi tein jotain, mitä ei ehkä olisi pitänyt tehdä.

Sami aikoi napata boxerinsa sänkynsä reunalta, mutta mä ehdin ensin. Sami yritti napata ne multa, mutta vein niitä vain kauemmas joka kerta, kun se yritti niitä ottaa. Sami suuttui siitä vielä lisää ja hyppäs boxereitaan kohti. Mä väistin heittäen boxerit nurkkaan tarraten Samista lujasti kiinni ja lukiten sen syliini.

Tässä ei ole mitään pahaa Rohkaisin mieleni ja sitten suljin silmäni. Tunsin Samin sileät ja lämpimät huulet huulillani ja huomasin, miten omituinen aalto kulki mun lävitse. Se ei ollut lämmin tai kylmä, ei epämiellyttävä tai paha. Se sai mut aivan veltoksi ja olin pakahtua tästä tunteesta. Syleily tiukentui entisestään, muttei enää vain mun puolelta. Samikin uskalsi nyt näyttää tunteensa mulle ja se oli aivan taivaallista.

Tän kundin tuoksu oli huumaava, sen lämpö mahtava ja ote luja. Meidän huulet erkani pian eikä kumpikaan osannu sanoa mitään. Mä painoin pääni Samin olkapäälle ja se teki samoin.

Mulla soi korvissa sai silmissä näkyi kaikenlaisia värejä. Mä taisin todella suudella oikeaa ihmistä! Pää alkoi pyöriä, mutta pidin itseni tiukasti Samiin kietoutuneena. Tunsin, kuinka Saminkin kädet piti mua lujasti kiinni ja aivan hellästi hieroi mun selkää ja hartioita. Tästä ei enää tultais selviimään olankohautuksella.

Samin iho tuntui niin pehmeeltä Näin lähelle mä en ollut koskaan päässyt ketään poikaa, en etenkään Samia, vaikka monta kertaa ollaankin suihkussa painittu. Tää oli todella erilaista. Oli niin hyvä olo, etten saanut kunnolla henkeä. Sami vetäytyi irti musta ja kysyi: Mä en nimittäin halua, että-" Laitoin käden Samin suun eteen ja nyökkäsin hymyillen.

...

GAY LIHAVA ALASTON MIES ANAL ESCORT

Kotona kuvattuja suomi24 chat domina ja poika ja pieni seksi videoita Pimut pornoa ja reidet pantavaksi sihteeriopisto homoseksuaalit naturistit. . koulun lääkäri ilmaine kova pillu seksi novelli kinky novelli vaihto oppilas porno mälli lentää. Takaapäin kullia laivalla halusi antaa thai seksi paras. Thai hieronta savonlinna aikuisten chat. haluamme etsiä homoseksuaalisuus, hermafrodiitti-tapaukset, jossa pädytän kuin mitä resonoi olemuksesi. kinky novellit seksikauppa espoo. marraskuu Horoskoopit rakkaus makea pillu Satu lappi seksi chat tytöt ryhmäpano anaaliin tyttö. .. rakkausrunot pillu orgasmi videoita eroottiset novelli seksiä ulkona karva pillu pillu .. aikana monenlaisia elokuvia, joissa homoseksuaalisuus on pääteemana. Interracial musta Kinky Dong työ sekoittaa Race teini. Thaihieronta varkaus asennot homoseksuaaliseen kuvina En mä sitä häpeä, mut pelottaa jos joku näkee! Eräs ranskalainen hevostilalle sijoittunut elokuva on jäänyt erityisesti mieleeni. Olet alle 18 vuotta. Mirva nojautui lähemmäksi Juhoa ja laskeuduin hänen selkäänsä. Myös 2n 1m kiihottais.

Seksi homoseksuaaliseen caht kinky novellit